Liity mukaan - meillä on erilaisia jäsentasoja ja jokaiselle löytyy sopiva

Ilmastokumppaniksi liittyminen

Jäsenyys yksityishenkilönä on hyvä ja maksuton tapa vaikuttaa sekä pysyä ajan tasalla. Henkilöjäsenyyden on 65€ / vuosi, jäsenyys on voimassa 12 kk liittymisestä ja sen voi uusia halutessaan vuosittain.

Ilmastokumppaninamme pääset osallistumaan jäsentapahtumiimme ja osallistumaan vapaaehtoistointaamme sekä hankkeisiin ja toimintoihin lukuisilla eri paikkakunnilla Suomessa. Pystyt lisäksi personoimaan ja päivittämään oman profiilisi tiedot verkkosivustomme palveluun jossa voit myös osallistua keskustelufoorumille. Profiilin tiedot näkyvät myös muille käyttäjille palvelussa.

Jäsenenä saat etuja sekä pääset osallistumaan ja vaikuttamaan

Lisäksi Suomen Ilmastoliiton jäsenyyteen kuuluvat seuraavat:

– Suomen Ilmastoliiton jäsenmerkin käyttöoikeus, merkkiä voi käyttää esimerkiksi omilla nettisivuilla, omissa materiaaleissa kuten esitteet tai esimerkiksi oman organisaation somekanavissa.

– Ilmastoliiton jäsenenä organisaationne perustiedot ja toimiala voidaan halutessanne julkaista sivustolla. Jäsenenä pääsee toimimaan ilmaston ja ympäristön eduksi. Aloitamme Ilmastopalkinnon vuotuisen myöntämisen ja jakamisen yhdessä jäsentemme kanssa vuodesta 2025.

Toimintaamme kuuluu hanke- ja tutkimusprojektien tuottaminen yhteistyössä mm. yritysten, opiskelijoiden sekä oppilaitosten kanssa. Jäsenenä voit olla mukana myös tutkimus- ja kehityshankkeissa sekä tuottamassa niitä yhdessä Ilmastoliiton ja sen yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeiden tiedot ja osallistujat julkaistaan sekä sivustollamme että vapaasti myös muilla alustoilla osallistujien toimesta.

Jäsenyystasoja yrityksille sekä muille organisaatioille on 250 – 2000€ vuodessa, jäsentaso oman valinnan mukaan.

Ilmastoliiton kultajäsenen etuja on paljon - meillä voi nyt myös Ilmasto-sertifioida tuotteen

Kultajäsenyys on tarkoitettu yrityksille, yhteisöille ja esimerkiksi kunnille.

Jäsenyyteen kuuluu lisäksi:

– Ilmastoliiton kulta-jäsenen merkin käyttöoikeuden esimerkiksi omille nettisivuille sekä yrityksen, yhteisön omissa materiaaleissa tai esimerkiksi oman organisaation somekanavissa.

– Kulta-jäsenenä voit hankkia tuotteellesi tai palvelullesi ilmastosertifikaatin Suomen Ilmastoliitolta mikäli se täyttää ilmastoystävällinen tuote-kriteerit (Kulta-jäsenille veloituksetta max. 1 sertifikaatti / 3 vuotta, sertifioinnin voimassaoloaika 3 vuotta).

– Kultajäsenille maksuton rahoitusneuvonta sekä tarvittaessa saatte myös apua rahoitushakemuksen laatimiseen yrityksen tai yhteisön ympäristö- ja ilmastohankkeisiin sekä esimerkiksi tuotekehitysprojekteihin.

Kultajäsenyyden hinta yrityksille sekä muille organisaatioille on 2000 € vuodessa.

  • Jäsentasot
    Ympäristötietoinen organisaatio on vastuullinen toimija, joka ottaa ympäristön ja ilmaston huomioon toiminnassaan - sellaisen tunnistaa mm. Suomen Ilmastoliiton jäsenlogosta.